Helsingin sanomat 9.10.2016
Hindut rukoilevat, tanssivat ja kukittavat patsaan viisipäiväisessä Durga Pujassa.
Hindujen suuren juhlan nimi on Durga Puja ja juhla kestää viisi päivää, mutta koulujen ja töiden vuoksi se tiivistyy Suomessa pariin päivään. Juhlaa juhlitaan siis tänä viikonloppuna, jopa Vantaalla Simonkylässä. Durgra Puja tarkoittaa hyvän voittoa pahasta, sillä se keskittyy Dugra-jumalten ympärille. Sillä Hindujen monikätinen jumalatar voitti uskomuksen mukaan demonin.
Juhla tarkoittaa hindu-yhteisöille rukoilemista, hyvää ruokaa, tanssimista ja hauskan pitoa, sekä tietenkin Jumalan kunnioittamista.
Dugra Pujan päähenkilönä on Dugra jumalatar joka komeilee patsaana juhlan ajan juhlasalissa vantaalaiskoulussa. Patsaan äärellä rukoillaan ja siihen laitetaan kukkia kunnioitukseksi.
Aivan ihanaa, että tällaista järjestetään Suomessakin! Se antaa hindulaisille mahdollisuuden juhlistaa omaa juhlaansa. Tällainen kertoo kuinka hyvin Suomessa otetaan muut kulttuurit ja uskonnot huomioon, ja kuinka hyvin niitä toteutetaan. Itse yllätyin, sillä en tiennyt että tällaista on Suomessa. Aivan mahtavaa!

Tämäpä on hyvä uutinen! Munkin mielestä mahtavaa että tämmöistä on suomessa.
VastaaPoistaTäysin samaa mieltä!
Poistakiva kuulla että suomi ottaa muut huomioon ja hindulaiset tuntevat olonsa mukavaksi ja kotoiseksi koska saavat harjoittaa ja juhlistaa uskontoaan!
VastaaPoista