yle-uutiset 6.10.2016
– Hautausmailla noudatetaan täkäläisen seurakunnan hautauskaavaa, joten joka paikasta ei löydy haluttua hautaussuuntaa, kertoo maankäyttöpäällikkö Harri Palo Kirkkohallituksesta.
Niinkuin Harri Palon sanojen mukaan Suomessa on oma hautauskaava, joten esim. muslimeiden mukaan ei hautaa saada oikeaan suuntaan niinkuin islaminusko hautaus-säännöt sanoisi. Tämä on suuri ongelma. Suomen lain mukaan kaikki pitäisi haudata samallalailla uskontoa katsomatta, mutta silti Oulussa, Helsingissä ja Tampereella on jonkinkokoinen osa tai rivi muille uskonnoille tarjolla.
Suomessa etenkin pienillä paikkakunnilla on ongelmia muiden uskontojen vainajien hautaamisessa, mm. budhalaisten ja islamilaisten hautaus.
Minun mielestäni jokaiselle uskonnolle pitäisi olla mahdollisuus haudata uskonnonsääntöjen mukaan, mutta toisaalta ymmärrän myös sen että Suomessa se ei ole tietenkään aina mahdollista. Uutisessa lukikin, että erityisen hankalaa se on pienimmissä kaupungeissa. Mutta on hieno asia, että muutamissa kaupungeissa on mahdollisuus haudata uskonnon mukaan.

-Emilia
Hankala juttu! Hyvä silti, että jossain on mahdollisuus. Olisihan se tietysti hienoa että pystyttäisiin toteuttamaan haluttu hautaus, mutta ymmärrän myös sen hankaluudet.
VastaaPoistaniimpä!
Poista