Helsingin Sanomat (17.9. 2016)
Helsinkiläinen pappi Toni Fagerholm on antanut haastattelun Ylelle, jossa hän on kertonut ryhtyvänsä vihkimään homopareja ensi keväänä, vaikka piispainkokous onkin linjannut avioliiton olevan naisen ja miehen välinen asia. Tämän seurauksena hän on saanut tappouhkauksia. Fagerholmin pettymykseksi uhkauksia ovat lähettäneet kirkkoon kuuluvat ihmiset. Uhkauksista hän on tehnyt rikosilmoituksia. Fagerholm kertoo, että myös moni muu pappi on ilmoittanut vihkivänsä homopareja. Hän on myös pettynyt siihen, että piispainkokous on ottanut asian käsittelyyn vast nyt, vaikka tasa-arvoisen avioliittolain tulosta on tiedetty jo kaksi vuotta. Fagerholm on valmis ottamaan sen riskin että hän saattaa menettää pappisviran.
”En anna niille ihmisille valtaa. Minua ei voi uhkailla hiljaiseksi”, Toni Fagerholm sanoo.
Mielestäni on järkyttävää, että papeille lähetellään tappouhkauksia tästä syystä. He voisivat kuvitella, miltä itsestä tuntuisi saada uhkauksia tappamisesta. Tappaisiko joku oikeasti siksi, että joku vihkii kaksi toistaan rakastavaa ihmistä avioliittoon? On hienoa, että löytyy Fagerholmin kaltaisia rohkeita pappeja. Myös minäkin hämmästelen sitä, miksi piispainkokous ei ole aikaisemmin tarttunut asiaan.
Munkin mielestä aika järkyttävä uutinen! Tappouhkaukset menevät todellakin yli ymmärryksen. Hyvä kuitenkin, että asiaan on nyt tartuttu.
VastaaPoistaNiinpä!
PoistaHirveää kuulla että tämmöisestä asiasta uhkaillaan tapolla. Ja olen samaa mieltä teidän kans!
VastaaPoista