Kristillinen Viikkolehti 10/2016
Evankelisen tutkimuskeskus Barna Groupin uusi tutkimus ilmentää, miten amerikkalaisessa yhteiskunnassa on menossa ajattelutavan muutos. Uskonnon lisäksi myös uskovat tahdotaan poistaa julkisesta elämästä. Tutkimuksen mukaan miljoonat ei-uskovat aikuiset pitävät uskoa syynä moneen yhteiskunnan epäkohtaan. Melkein noin puolet ei-uskonnollisista amerikkalaisaikuisista kokevat uskonnon, uskon ja ja kristillisyyden olevan haittana koko yhteiskunnalle.
![]() |
Tuore tutkimus on julkaistu kirjassa
Good Faith, jonka on kirjoittanut Barna Groupin johtaja David Kinnaman
|
Ongelma voi tulla monessa kohtaa ilmi: esim vakaumukseen pohjautuvat mielenosoitukset ja jonkun asiakkaan palvelusta kieltäytyminen ovat ongelmia.
Kinnamanin mukaan evankeliset ja uskoaan harjoittavat katolilaiset ovat jo nyt kulttuurin pääuoman ulkopuolella.
Kinnaman kertoo, että suurin yksittäinen ulkopuolisuutta aiheuttava asia on kielteinen suhtautuminen homoavioliittoihin.
Minulle tuli yllätyksenä tuo suuri määrä, joka pitää uskontoa ehdottomana haittana. Myös tämmöinen 'äkillinen' ajattelutavan muutos kuulostaa jotenkin oudolta. Toisaalta uskonto on nyt viimeaikoina ollut pinnalla tavallista enemmän, ja varmaankin sillä on alettu entistä enemmän selittämään yhteiskunnan epäkohtia. En kuitenkaan itse pidä uskoa suurimpana syynä yhteiskunnan ongelmiin, vaikka varmasti uutisessa mainitut mielenosoitukset ja asiakaspalvelun ongelmat ovat totta.


Mielenkiintoinen aihe. Minkä ihmeen takia ihmiset ajattelevat noin? Onhan uskonnoista koitunut harmia (mm.ääri-islamit), mutta suurimmaksi osaksi se vain tuo ihmisille rauhaa elämään.
VastaaPoistaNiimpä.
PoistaMielestäni kyllä vähän kummallista että juuri uskonnon koetaan olevan yhteiskunnallisten epäkohtien syynä. Eiköhän näihin epäkohtiin vaikuta enemmän jotkin muut asiat kuin uskonto..
VastaaPoistaMielestäni kyllä vähän kummallista että juuri uskonnon koetaan olevan yhteiskunnallisten epäkohtien syynä. Eiköhän näihin epäkohtiin vaikuta enemmän jotkin muut asiat kuin uskonto..
VastaaPoistaJep!
PoistaMinäkin kyllä uskon, että vaikka uskontojen takia on tullut ongelmia, niin yhteiskunnalliset epäkohdat ovat paljolti peräisin myös jostain muusta.
VastaaPoista