Tuoreessa tutkimuksessa käy ilmi, että uskonnon sijasta terrorismiin yllyttää kostonhalu.
Tutkimukseen on haastateltu 119 entistä Boko Haram -taistelijaa Nigeriasta. Entisistä taistelijoista 57 prosenttia sanoi kostonhimon uskonnon sijasta tärkeimmäksi syykseen liittyä Boko Haramiin. Uskonto oli vain noin yhdeksälle prosentille tärkein syy. Tutkimuksessa kävi myöskin ilmi, että moskeijat tai koraanikoulut eivät kummatkaan ole tärkeitä värväyspaikkoja, vaan värväys tapahtuu suurimmaksi osaksi ystävien tai sukulaisten kautta.
 |
| Boko Haramin iskun tuhoja Nigeriassa Kuva; STRINGER. |
Yllättävää oli myös se, että naisten rooli osoittautui paljon luultua suuremmaksi. Useat naiset on pakotettu toimintaan mukaan. Tämän Järjestön terrorissa on menehtynyt tuhansittain ihmisiä Nigeriassa ja sen naapurimaissa.
Linkki uutiseen
Mielestäni tämä uutinen oli itseasiassa
yllättävä, sillä olisi luullut uskonnon nimenomaan olevan tärkeä tekijä. Se, että uskonto jää näin pieneen osaan myös värväämisessä oli outoa. Usein kun terrorismia koskevat uutiset liitetään heti uskontoon, ei tulekaan ajatelleeksi muita motiiveja.
Minäkin yllätyin, sillä itsekin olen kuvitellut että uskonto olisi terrorismin yksi isoimmista syistä.
VastaaPoistaNiinpä!
PoistaOlen myös yllättynyt, olisin luullut uskonnon olevan suuremmassa osassa. Hyvä kuitenkin, että näin ei ole.
VastaaPoistaJep!
Poista